|
Menosten koulun
toiminta on päättynyt
Näillä sivuilla on tietoa koulun toiminnasta.
Kiitos
kaikille yhteistyökumppaneillemme ja tukijoille!
Koulurakennukset ovat nyt Menosten kyläyhdistyksen käytössä
seuraavat kaksi vuotta. Toiminnoista kerrotaan Menosten kotisivuilla:
www.menonen.fi
|
Viimeinen
kouluviikkomme:
 |
Menosten
koulun viimeinen koulupäivä oli lauantaina 2.6.2007.
Päivä alkoi lipunnostolla. Koululaiskirkon ajan lippu
oli puolisalossa ja ennen päätöstilaisuutta lippu
kohotettiin ylös.
|

Kylätoimikunta
jakoi kaikille oppilaille ja henkilökunnalle muistolaatan viimeisestä
koulupäivästä. Koulu antoi jokaiselle oppilaalle muistoksi
koulun 100-vuotishistorian.
Viimeinen varsiainen kouluateria nautittiin torstaina1.6.07. Päätöspäivänä
söimme jätskit.
Kuudes luokka kahvitettiin perinteisen tavan mukaan. Seisakalle lähtevät
Rebekka, Jonna, Ira,takrivistä Saana-Maria, Suvi, Pekka, Taneli
Ja Henri.
Menosten joukkue voitti myös tänä vuonna kouluje mestaruuden
jalkapallossa.Nuutajärvi kaatui 7-0, Halkivaha 6-0 ja Urjalankylä
7-0.
Viimeinen luokkaretkemme suuntautui Lahteen. Tässä olemme
hyppyrimäen huipulla.
Käsitöitä viimeisteltiin. Tässä neljäsluokkalaisten
työkalupakkeja.
___________________________________________
Metsäpäivän
kuvia
täältä.
Valtuusto päätti lopettaa Menosten
koulun äänin 16-11
Urjalan
valtuusto päätti maanantaina 13.11. lakkauttaa Menosten koulun.Kunnanhallitus
esitti että koulu saisi käytää yhden armovuoden,
kun oppilasmäärä putoaa alle 16 oppilaan. Samalla kannalla
oli sivistyslautakunta. Kunnanhallituksen kanta ratkesi äänin
5-2 ja sivistyslautakunnan 5-1.
Valtuustossa
lakkautusesityksen teki Tapio Paija ja häntä kannatti Kari
Simola.
Koulun puolesta äänestivät: Erja Aaltonen, Rami Harju,
Samuli Kortesato, Helena Lehtinen, Jaana Lehtonen, Kyllikki Lähdeniemi,
Pauliina Mäki-Ojala, Leena Nummi, Mikko Ristimäki,
Erkki Tirkkonen ja Mauri Vättö.
Koulua vastaan äänestivät: Ari Aalto, Jorma Ahonen, Seija
Alitalo, Pekka Heinonen, Reijo Kuljuntausta, Pauli Lella, Tuula Närvänen,
Tapio Paija, Anna Saari, Voitto Savolainen, Kari Simola, Sirkka
Tervo, Pekka Toriseva, Paula Virtanen, Ilkka Vuori, Lari Pynnä.
Samalla
valtuusto päätti lakkauttaa myös Puolimatkan koulun
äänin 14-13. Pekka Toriseva ja Pauli Lella siirtyivät
tässä äänestyksessä koulun säilyttämisen
kannalle.
Lue lisätietoa
koulun lakkautuslaskelmista ja tulevaisuuden vaihtoehdoista linkistä
kouluselvitys
__________________________________________